#100 Piirustusta – Päivä 40: Tarinan koukku

Kuvassa post it ja "Kun keski-ikäinen nainen sai diagnoosin post-itillä"

Somessa on pyörinyt saman kirjoittajan tunteikkaita tarinoita, viimeisimpänä nimellä “Gannapis“. Niiden totuusperästä ei ole varmuutta. (Tästä voit lukea Tarinan vaarat -tutkijan Twitter-ketjun asiasta)

Tarinallisuutta on tullut mietittyä omassakin työssä. Teen töitä fakta- ja tutkimusviestinnän kanssa, eikä siihen kuulu satuilu.

Mutta jos nyt joku on sitä mieltä että “Tarina on paska, minä puhun faktoilla”, ei sekään ole oikein mahdollista. Narratiivi on se muoto, jonka ihmisinä ymmärrämme ja muistamme. Aniharva muistaa pelkkiä faktojen listoja.

Minulla on tästä oma tarina.

Kävin viime vuonna työterveydessä. Kirjoitin siitä someen tällaisen pienen tositarinan.

Olin aivan ällistynyt sen saamasta suosiosta verrattuna normipostauksiini, twiittini eivät todellakaan saa yleensä 500:aa tykkäystä.

Tajusin, kuinka tarinoiden kertomiseen voi jäädä koukkuun.

Joskus elämänmakuisten tarinoiden kertominen somessa menee minusta liian pitkälle.

Vaikkapa tilanteessa, että kuulee vieraan ihmisen puhelusta pätkän tai näkee pariskunnan, jonka asioita alkaa arvailla ja tästä sitten maalailee viihdyttävän tarinan.

Jos oman elämän tapahtumat alkavat loppua, en lähtisi arvailemaan toisten elämiä tai julkaisemaan toisten puhelinkeskusteluja – en romanttissävyisesti enkä opetusmielessä. (Ellei siis ole vaikkapa kirjailija, jonka työtä tällainen on.)

Tämä oli tällainen mielipide.

Käynnissä on luova projekti #The100DayProject. Olin viime vuonna mukana ensimmäistä kertaa, silloin piirsin sata yksinkertaista raapustusta viestinnästä (Linkki vie Google Slides -kirjaseen).

Tekeminen oli niin kivaa, että päätin lähteä uudelleen mukaan.

Piirustelen pieniä viestintään ja vuorovaikutukseen liittyviä huomioita.

Käytän häsää: #100piirustusta