#100 piirustusta – Päivä 2: Tahra, korttipakka ja konteksti

Sohva jossa on tahra.

Sohva jossa on tahra.

“Voitko lähettää kuvan tahrasta?”

Äkkiseltään voisi ajatella, että tuntemattomalta saatu valokuva tahrasta ei ole toivottavaa, mutta käytetyn sohvan kaupoilla se on.

Konteksti, konteksti, konteksti. Olen miettinyt asiaa viestinnässä, se minua jotenkin kiehtoo.

Viestinnän suunnittelussa muistetaan hyvin jo tavoitteet, kohderyhmät ja mittarit (yksikään viestijä ei ole voinut välttyä lukemasta viittä blogia, joilla saattaa muuten olla jopa sama nimi, “Mittaaminen on tärkeää”).

Konteksti on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Kontekstilla tarkoitan sitä oikean maailman tilannetta, jossa ihminen tarvitsee tuottamaasi tietoa. (Näkökulmani on muuten aina faktaviestinnässä. Epäilen, että mainostajat miettivät tätä hyvin tarkasti.)

Ilman kontekstia viesti lilluu tyhjyydessä ilman kiintopistettä.
Itselleni asia kirkastui kun pääsin muutama vuosi sitten miettimään kotihoidon ammattilaisten kanssa tiedon formaatteja.

Hoitajat tarvitsivat työtään varten ohjeistusta, joka pysyi aika lailla samana, mutta joka oli hyvin tärkeä. Arvaatteko mikä ehdotus sieltä tuli? 

Hoitajat kulkivat asiakkaiden luokse autoilla, koska kyseessä oli harvaanasuttu seutu. Saatiin idea, että jokaisessa autossa voisi olla pysyvästi korttipakka, johon nämä ohjeet painettaisiin. Fyysinen nopeasti selailtava asia, ei pelkkä digihärpäke.

Kun siis suunnittelet viestintää, mieti hetki: Missä tilanteessa ihminen tarvitsee tätä tietoa ja miten hän voi sitä käyttää?

Parhaiten tämän kertoo ihminen itse.

Käynnissä on luova projekti #The100DayProject. Olin viime vuonna mukana ensimmäistä kertaa, silloin piirsin sata yksinkertaista raapustusta viestinnästä (Linkki vie Google Slides -kirjaseen).

Tekeminen oli niin kivaa, että päätin lähteä uudelleen mukaan.

Piirustelen pieniä viestintään ja vuorovaikutukseen liittyviä huomioita.

Käytän häsää: #100piirustusta