Feikkitili vai oikea tili? Tee kaikkesi että erotut

Suomeen on tullut uusi puolue Liike Nyt. Kun näitä liikkeen ensiaskeleita seuraa, tuli mieleen vastaava keissi vuoden takaa, nimittäin Sininen tulevaisuus.

Tällaisissa lanseerauksissa keskitytään helposti omien nettisivujen rakentamiseen, mikä on tietysti tarpeellista. Mutta kun kyseessä on yleisöä suuresti kiinnostava asia, pitää myös sometilit ottaa kunnolla haltuun.

Sinisille kävi nimittäin niin, että alkuhötäkässä unohdettiin varata sometilit, jolloin parodiahenkiset ehtivät napata ne käyttöönsä – ja tekivät sen tehokkaasti.

Facebookista löytyy edelleen aika hassu sininen mies, ja tili esitellään näin: ”Meille on isosti tärkeää Koti, Uskonto, Isänmaa, Vappu, Juhannus, Joulu ja muut juhlat jolloin voi vetää Lahden Sinistä.”

Kuvakaappaus Facebookista
Facebookista löytyy kaksi Sinistä tulevaisuutta, joista toisella enemmän seuraajia.

Twitterissä taas on kaksi hämmästyttävän samannäköistä tiliä. Näistä vasemmanpuoleinen on se oikea.

Kuvakaappaus Twitteristä
Kumpi on oikea?

Twitter ei käyttöehdoissaan kiellä parodiatilien tekoa, mutta sanoo, että tilin kuvaustekstissä pitäisi mainita, että tili on ”parodia” tai ”fake”. Käytännössä näin ei ole. Twitter puuttuu tileihin ilmeisesti vasta jos parodiatili rikkoo tekijänoikeuksia vaikkapa käyttämällä toisen logoa luvatta.

Nyt kun olen tätä penkonut, olen ihan sekaisin näistä Sinisten tileistä, mikä on mikin. Ja näin he itsekin tiedottavat tammikuun postauksessaan.

Kuvakaappaus Facebookista.

Mutta palatkaamme raiteille.



Muista ennen suuria julkistuksia

Varaa nettisivujen domain-nimi ainakin yleisimmillä päätteillä (fi, com).

Perusta Facebook-sivu. Voit laittaa sivun yksityiseksi julkaisuhetkeen asti. Tai julkaise se, kutsu kaverisi tykkäämään ja laita sivulle mysteerinen: “Tänne on tulossa jotakin jännää.”

Perusta Twitter-tili. Twitter-tiliä ei voi tehdä yksityiseksi, mutta tekisin sen kaikessa hiljaisuudessa, jotta se on oikean nimisenä odottamassa H-hetkeä.

(Ja muita somekanavia valintanne mukaan.)

Homma ei lopu tähän

Ennen julkistamista tileistä pitää tehdä juuri teidän näköiset.

Kanaviin tarvitaan erottuva ja vakuuttava visuaalisuus. Uudelle jutulle paras profiilikuva on minusta logo – ja näin teki Liike Nyt.

Kansikuvassa on paljon pinta-alaa, käytä se viisaasti.

Käytä kaikissa somekanavissa samaa visuaalisuutta, koska tässä vaiheessa porukka ei tiedä, että te olette juuri te.

Ja julkistuksen hetkellä…

Jokainen avainhenkilö kertoo omissa someprofiileissaan uuden jutun viralliset kanavat.

Itse tekisin sen kuvalla. Twitterissä ilmoitus kannattaa kiinnittää omalle profiilisivulle – jos ei nyt pysyvästi, niin ainakin viikoksi.

Kannattaa muistaa, että ihmiset eivät mene somekanaviin nettisivujen pikkuruisten kuvakkeiden kautta, vaan he etsivät niitä hakemalla somesta tai Googlesta.

Hashtageja ei voi omia, mutta voi käyttää johdonmukaisesti samaa. Suosittelisin liikkeen nimeä, enkä slogantyyppisiä #NytLähteeKuulkaaSuomiNousuun. Joku vääntää siitä äkkiä vitsikkään version.

Feikkitilien tekoa ei voi estää, mutta näin olet tehnyt kaikkesi, jotta yleisö tajuaa, mikä kanavista on se oikea.

Nämä neuvot pätevät myös uusille projekteille ja bisneksille.

Tarina miehestä, jonka parta meni Twitteriin hänen tietämättään

Applen markkinointimiehellä Lee Clow:lla on valkoinen parta.

Hän alkoi saada tapaamisissa kommentteja, että laitoit muuten kivan twiitin tänään. Miehen hämmästys oli suuri, koska hän ei ole Twitterissä.

Kuinka ollakaan, Twitteristä löytyi tili, joka kuului Lee Clown parralle!

Lee päätti seurailla tilannetta. Twiitit olivat aika hyviä. Parta sai paljon seuraajia.

Mitäs sitten? Lee Clow sai selville tilin pitäjän. Hän oli opiskelijanuorukainen Texasista. Lee ja ”Parta” löivätkin hynttyyt yhteen, kirjoittivat suositun kirjan ja julkaisivat yhdessä hauskan parta-mobiiliappsin.

Lee Clown parta Twitterissä: @leeclowsbeard.