Maailman helpoin pitch

Asiantuntijoiden pitää välillä pitchata eli pitää myyntipuhe. Siinä pitää hyvin lyhyessä ajassa myydä jotain, kisata jostain tai kertoa jostakin tärkeästä asiasta.

Meillä annettiin töissä juuri osastonjohtajille tehtäväksi valmistella neljän minuutin pitch, jossa he kertovat tulevan kauden tavoitteistaan.

Isojen tavoitteiden puristaminen muutamaan minuuttiin voi olla tuskaa. Ajattelin esitellä helpon pitchin reseptin, jonka olen oppinut Dan Roamin kirjasta Show and Tell.

Esittelen sen piirroksena, tekstinä ja esimerkin kautta. Esimerkki on puolisoni suomalainen robottikirjoittamisen startup Mimid.io.

Pitchin rakenne kuvana - avaan myös tekstissä.

Yhteinen lähtökohta

Löydä asia, joka yhdistää sinua ja yleisöäsi.

Esimerkki:
Suurissa organisaatioissa ja valtionhallinnossa tehdään valtava määrä raportteja joka vuosi. Kukaan ei haluaisi tehdä niitä. Ja vain harva lukee niitä, koska ne on tehty kiireessä ja lopputulos on sekava.

Määrittele ongelma

Kuvaile (yhteinen) ongelma.

Esimerkki:
Nykypäivän asiantuntija on raporttiorja. Jokainen iso johtaja on ennen pomouttaan joutunut näitä vääntämään. Kaikki vihaavat toistuvien raporttien tekoa, mutta silti niitä tarvitaan. Suuri osa raportin tekoa on asioiden mekaanista toistoa, tietojen kopioimista paikasta toiseen.

Kerro visio

Maalaa visio tulevasta maailmasta, jossa ongelmaa ei ole.

Esimerkki:
Tänä IT:n aikana näin ei saisi olla. Miksei annettaisi ATK:n tehdä työn puuduttava osuus ja vapautettaisi ihmisen ajattelu siihen mihin se on tarkoitettu: luovuuteen ja ongelmien ratkaisuun?

Esittele vaihtoehdot

Seuraavaksi puntaroit erilaisia vaihtoehtoja. Päädyt lopuksi omaan ratkaisuusi.

Esimerkki:
Tekoäly! Otetaan käyttöön tekoäly! Syötetään masiinaan dumppi dataa ja keinoäly raksuttamaan johtopäätöksiä.

Ehkäpä. Mutta tähän voimme palata muutaman vuosikymmenen päästä, sillä tällaista ratkaisua ei vielä työelämän raportointiin ole vielä olemassa.

Parempi ratkaisu on ihmisen ja koneen yhteistyö.

Mitä jos kone olisi kuin juniori-asiantuntija, joka lähettää seniorille ehdotuksen ”Olisiko tämä näin, mitä mieltä?”

Ihminen editoisi koneen ehdotusta ja samalla opettaisi sitä tekemään parempia raportteja.

Mitä enemmän editointikierroksia kertyisi, sitä tarkempi ja parempi koneen ehdottama raportti olisi.

Kone ei siis itsessään ajattelisi, vaan ihmisasiantuntija opettaisi siitä itselleen raporttiorjan, joka noudattaa ihmisaivojen sille määrittelemiä sääntöjä.

Myy oma vaihtoehtosi

Nyt lyöt kaupat kiinni! Kerrot, että unelma on mahdollinen, ja mitä kaikkea hyvää siitä seuraa.

Esimerkki:
Underhood jo kehittänyt äsken kuvatun kaltaisen ”raporttikoneen” – puolivahingossa omaan käyttöönsä.

Sillä onnistuttiin lyhentämään sosiaalisen median analyysiraportin teko kahdesta työpäivästä puoleen tuntiin.

Samalla raporttien laatu paranee: vain parhaiden analysoijien ja kirjoittajien kannattaa ”opettaa” konetta.

Yksityiskohdat lopuksi

Lopussa on “pienen präntin” asioita, eli kerrot mitä kaikkea muuta asiaan liittyy.

Esimerkki:
Jos haluatte käyttöönne tällaisen raporttikoneen, miettikää ensin kolmea kysymystä:

  1. Teettekö te raportteja, joiden tekeminen sitoo ihmisiä ja vie heiltä paljon aikaa?
  2. Onko raportilla tietty formaatti?
  3. Perustuuko se päivittyvään dataan?

Jos nämä ehdot täyttyvät, teidän on mahdollista vapauttaa ihminen tekemään ihmisten töitä.

(Nyt palvelu on auki: Mimid, suomalainen robottikirjoittamisen startup)

Loppukoukku

Jätä pieni herkkupala aivan viimeiseksi. Muistele TV Shopin mainoksia: “Eikä tässä vielä kaikki!”. 

Esimerkki:
Nyt on jo käynnissä ensimmäinen projekti, jossa tavoitteena on automatisoida vuosittaisten henkilöstöraporttien teko.

Pitchaamiseen on olemassa paljon ohjeita, tämä on vain yksi. Itseäni auttaa huomattavasti, kun edessäni on rakenne, minkä kautta lähteä hahmottelemaan.

Iloa esitykseen! Ole myyvä, mutta puhu aina totta.