Muuttuvan tarinan ongelma

Henkilö kertoo kahta tarinaa

Kohuissa tai kriisitilanteissa kertomuksen muuttuminen kärjistää tilannetta. Oli sitten kyse taksilla suhaamisesta tai vanhoista somekirjoituksista, näemme kaavan toistuvan.

Ensin oli se pikkujuttu, mutta muu oli kunnossa.

Mutta se ei ollut siinä. Kun media on kerran saanut vihiä väärinkäytöksistä, se ei luovuta.

Löytyy lisää ja seuraa uusi lausunto.

Samalla kun tarina pala palalta paljastuu, yleisön usko hapertuu.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Kriisiviestintään erikoistunut Harri Saukkomaa neuvoo olemaan oma-aloitteinen.

 Sillä on väliä, sanooko ihminen asiat nurkkaan ahdistettuna vai vapaaehtoisesti.

Moni arvostaa sitä, että henkilö tulee itse ulos asiasta, joka on hänelle äärimmäisen vaikea.

#100DaysProject 91/100. Kirjoitus liittyy samalla sadan päivän piirustushaasteeseen #100DaysProject, jota teen Twitterissä ja Linkedinissä.