Unohda big data, nyt tulee minipieni data

Vanha piirros Sherlock Holmesista.

Minulla on töissä hauskaa. Yksi syy siihen on, että minusta viestintä on jännittävä mysteeri.

Tähän mennessä olen ratkonut lähinnä eteen tulevia ongelmia, kuten:

”En tajua mitään mistä nuo puhuvat.”

”Miten tämän sotkun saa selkeäksi?”

”En ehdi millään tätä kaikkea.”

Mutta innostuin tänä syksynä salapoliisitoiminnasta. Luin siitä kirjasta nimeltä ”Small Data”. Sen on kirjoittanut tanskalainen Martin Lindström, joka kiertää ympäri maailmaa, asuu paikallisten kodeissa joskus viikkoja kerrallaan ja kerää havaintoja.

Hän pistää merkille aivan tavallisia pikkuasioita ihmisistä, kodeista ja kodin pikku romppeista. Kuten millaisia jääkaappimagneetteja ihmisillä on ja mille korkeudelle ne on kiinnitetty.

Näillä tiedoilla hän auttaa parantamaan bisneksiä.

Aivan kiehtova kirja, mutta ei siitä nyt enempää, koska itsestäni piti puhua.

Olen alkanut oman elämäni Sherlock Holmesiksi! Olen kerännyt omaa pikkuruista dataani.

Haluatko esimerkin? Olin viestintäalan seminaarissa. Vaikka se oli tosi vaikeaa, niin kielsin itseäni twiittailemasta. Päätin nyt vaan tarkkailla.

Tässä havaitsemiani asioita

  • Tilaisuudessa oli noin 40 henkilöä. Kaikilla oli käden ulottuvilla puhelin. Noin joka viidennellä oli edessä läppäri. Minä ja kaksi muuta teimme muistiinpanoja vihkoon.
  • Parasta on, että tapahtuman hashtag on kirjoitettu fläpille, josta sen näkee koko ajan.
  • Kun puhuja näyttää dioja, tuntuu rivakka eteneminen niissä mielestäni kivalta. Sääntö, ettei saisi olla enempää kuin niin-ja-niin monta diaa, joutaa romukoppaan. Ei sellaista voi määrätä. Jokainen esiintyjä tietää itse missä tahdissa tykkää vaihdella dioja, jollekin sopii verkkaisempi tahti ja joku naksuttelee sujuvasti nopeammin.
  • Tekstidiat hieman häiritsevät. On aivan totta, että ei voi kuunnella ja lukea yhtä aikaa. Yritän tilanteessa keskittyä puhujaan ja olla katsomatta bulletteja, etten lukaise niitä itsekseni ja sitten tylsisty kuulemastani. Se ei oikein onnistu
  • Porukka tykkää ottaa kaavioista valokuvia, itsekin otin. Monta diagrammia peräkkäin käy kuitenkin puuduttavaksi.
  • Kaikki käyttävät jonkin verran kliseistä asiantuntijakieltä, vaikka yrittävät olla käyttämättä.
  • ”Onko kellään kysyttävää” saattaisi olla järkevä muotoilla: ”Millaisia kokemuksia teillä on?” tai ”Olisi mukava kuulla kommentteja tai kysymyksiä”.
  • Yleisössä on aina joku joka haluaa kommentoida tai kysyä. Jos itse ei sillä hetkellä kehtaa tai halua kysyä, olen ainakin itse kiitollinen siitä että joku muu kysyy.
  • Tauko – aina hyvä idea. Ikinä ei ole tilannetta että plääh, miksi tauko.
  • Puhujan innostus on se mikä merkitsee, ei täydelliseksi hiottu tekniikka.

Mitä teen tämmöisillä tiedoilla? Ei harmainta aavistusta! Mutta huomasin, että havainnointi on hauskaa, ja tulee oltua erossa kännykästä.

Marlikki Pölmes